Siirry sisältöön
Keuruu - etusivu
Muuta tekstin kokoa
Muuta tekstin kokoa

Keuruun kaupungilla käynnissä olevien yhteistoimintaneuvotteluiden neljännessä kokouksessa on päätetty jatkaa neuvotteluja. Yhteistoimintaneuvottelut jatkuvat edelleen edustuksellisina siten, että neuvotteluissa henkilöstöä edustavat luottamusmiehet.

Henkilöstöjärjestöjä edustavat luottamusmiehet toimivat yhteistoimintaneuvotteluissa myös järjestäytymättömien tai johonkin muuhun kuin KVTES:n, SOTE-sopimuksen tai HYVTES:n sidottuun työntekijäjärjestöön kuuluvien työntekijöiden edustajina.

Seuraava neuvottelukerta on 3.1.2025 klo 12.00.

Yhteistoimintaneuvotteluiden taustaa

Keuruun kaupunginhallitus päätti 18.11.2024 § 227 käynnistää kaupungin henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut tuotannollisilla ja taloudellisilla perusteilla. Kaupungin edustajiksi yhteistoimintaneuvotteluihin valittiin kaupunginjohtaja, elinvoimajohtaja, henkilöstöpäällikkö ja hyvinvointijohtaja. Kaupunginhallitus rajasi kaupungin edustajat yhteistoimintaneuvottelujen ulkopuolelle.

Kaupunginhallituksen päätöksen mukaan yhteistoimintaneuvottelut koskevat hallinto- ja tukipalvelujen sekä elinvoiman ja asuinympäristön toimialoja sekä vapaa-aikatoimea.

Kaupunginjohtaja antoi asiassa 19.11.2024 päivätyn neuvotteluesityksen henkilöstöjärjestöjen edustajille (JHL, JUKO, Jyty) sekä koko kaupungin henkilöstölle. Henkilöstöjärjestöjen edustajat ovat osallistuneet neuvotteluihin ja neuvottelukokouksiin.

Yhteistoimintaneuvotteluja on käyty 25.11.2024 alkaen työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetun lain (13.4.2007/449) velvoitteiden mukaisesti.

Yhteistoimintaneuvottelujen kuluessa on pidetty neljä kokousta seuraavasti:

  • 25.11.2024 1. yhteistoimintaneuvottelu
  • 29.11.2024 2. yhteistoimintaneuvottelu
  • 12.12.2024 3. yhteistoimintaneuvottelu
  • 17.12.2024 4. yhteistoimintaneuvottelu

Lisätiedot

Noora Pajari
kaupunginjohtaja
noora.pajari(at)keuruu.fi
p. 040 844 5778

Jaa artikkeli Facebookissa